Galleria Siiri heinäkuussa

Pieni häivähdys ihmisyydestä

Teoskokonaisuus on osittain lähtenyt liikkeelle omasta kasvusta tytöstä naiseksi ja neljääkymmentä
lähestyessä aikuiseksi, vakavasti otettavaksi aikuiseksi naiseksi. Mitä meistä jää jäljelle kun
fyysinen minuus on poissa? Mitä me jätämme omille lapsillemme?

Meistä kukaan ei saa viimemetreillä kunniaa arvosta, asemasta, tittelistä tai maallisesta
mammonasta. Se mistä meidät muistetaan on henkinen minuus. Oma suku, perhe ja läheiset
muistavat sinut ihmisenä, millainen olit ja miten ajattelit.





Nämä ajatukset olivat teoskokonaisuutta tehdessäni mielessä. Mitä minä jätän jälkeeni lapsilleni,
varsinkin tyttärelleni. Äidit ja Tyttäret teoskokonaisuus onkin näyttelyteoksista vaatinut monia
keskusteluja ja ajatustenvaihtoa.

Se hyvä mitä itse olen kokenut lapsuudessani, on toivottavasti myös hyvää omassa kasvatuksessani
nyt, ja se huono mitä koin, on toivottavasti anteeksi annettu, opittu ja pohdiskeltu loppuun, jotta
minä en enää sitä eteenpäin vie. Ja toivon, että omat lapseni osaavat määritellä omaan elämäänsä
tarpeelliset ja tarpeettomat tavat, kulttuurin ja etiikan. Luoda oman hyvän mallin jota viedä
eteenpäin.

Koska sitten kun olemme viimeisellä purjehduksella, kukaan ei enää ole toista kummempi, ei
ylempi, parempi, rikkaampi, kauniimpi tai vahvempi. Olemme kaikki samassa veneessä ja matkalla
samaan suuntaan. Ja mahtavaa olisi se, että tässä ja nyt, elävät, elossa olevat kanssaihmiset
ymmärtäisivät sen seikan, että samassa veneessä me istumme tälläkin hetkellä ja samaan suuntaan
me kaikki olemme matkalla. Muistoissa menneet polvet, virheet ja oikein tehdyt asiat. Eteenpäin
menossa kohti uusia kokemuksia ja elämän tarjoamia seikkailuja.

Rosa Pisilä

Taide opiskeluni aloitin 1993 Limingan kansanopiston taidekoulusta ja 1997 Turun
Taideakatemiassa eli entisessä piirustuskoulussa, josta valmistuin kuvanveistäjäksi 2001.
2010 aloitin kasvatustieteiden opiskelun Jyväskylään ja opintoni ovat laajentuneet. Aika
näyttää mitä minusta tulee ja mihin vielä olen menossa. Olen tehnyt lavastuksia ja
kulttuuri ja taideaineiden opetustyötä taiteen ohessa.

Suurimman muutoksen taiteelliseen sisältöön ja tekemiseen sai aikaan lasteni syntymät
sekä maalle Kalajoelle, synnyinpaikkakunnalle muuttaminen, etäisyys itseeni ja hektiseen
elämänrytmiin. Oli aikaa tutustua ympäristöön ja elämän perus kysymyksiin.
Arjen eläminen ja kokeminen on suuremmoinen ja kasvattava kokemus. Pyrin esittämään
tavallisen perheenäidin silmin ja kokemespohjan kautta arkisia asioita ja ympärillä
tapahtuvia asioita.

Lasten kasvun ja kyselyn myötä on syntynyt kolme edellistä näyttelyä, joiden aiheet
liittyvät elämän perus kiertokulkuun. Jokainen kysymys jonka lapseni kysyivät herätti
seuraavan kysymyksen, johon halusin saada vastauksia. Niin syntyi teos sarjoja, joilla
pyrin antamaan oman näkemykseni kysymyksestä maailman syntyyn ja mikä ihminen on.
Vaikeisiin kysymyksiin ei ole selkeitä vastauksia mutta olen pyrkinyt antamaan viitteitä
ja abstrakteja havaintoja olemassa oleviin asioihin. Toiveena, että katsoja havahtuu
miettimään ja kysymään itseltään samoja kysymyksiä ja etsimään niihin vastauksia.
taiteessa ei tarvitse kaivamalla kaivaa aiheita ja teemoja teoksilleen, maailma on niitä
pullollaan, kunhan avaamme aistit havainnoimaan ympäristöämme.
Myöhemmin oma sairastuminen vaikutti työskentelyyn ja ajatusmaailmaan siitä, mikä
elämässä on tärkeää, mitä loppujen lopuksi meistä jää jäljelle? Työ on harvemmin se,
mistä meitä jälkikäteen muistetaan, mutta suhteet ja suhtautuminen elämään, kanssa
ihmisiin, sekä kasvatus, kokemukset ja asenteet jäävät jälkipolville muistettaviksi. Elämän
hektisyys ja suorittaminen, paineet ja odotukset kasvavat vuosi vuodelta
mahdottomammiksi. Näistä pohdinnoista on syntynyt kesälle 2013 näyttely, joka sisältää
veistoksia ja piirustuksia.


Rosa Pisilä
Jokirannantie 10
85100 Kalajoki
p.0400-385124 tai 040-5401573
rosa.pisila@wippies.fi
www.rosapisila.net